Sininen PH5 -riippuvalaisin, Poul Henningsen, Louis Poulsen (1. valmistussarjaa)

449.00

Varasto loppu

Tämä sininen PH5 -riippuvalaisin on todellinen harvinaisuus, sillä se on ihka ensimmäisen valmistuserän yksilö (lue lisää PH5 eri versioista täältä). 1950-luvun lopulla tai 1960-luvun alussa valmistetun valaisimen tunnistaa ensimmäisen erän malliksi jousellisesta lampunpitimestä.

Valkoisen, punaisen ja liilan lisäksi sininen on yksi neljästä alkuperäisestä PH5 väristä. 

Tanskalaisen Poul Henningsenin vuonna 1958 suunnittelema ja Louis Poulsenin valmistama tanskalainen PH 5 -valaisin ei ole pelkästään kaunis, vaan myös nerokas. PH5 nimittäin valaisee sekä alaspäin, että sivusuunnassa luoden ympärilleen miellyttävän ja tunnelmallisen valaistuksen. Ajaton ja arvonsa säilyttävä klassikkovalaisin on parhaimmillaan matalalle korkeudelle aseteltuna ruoka- tai sohvapöydän yllä. 

Todella kauniin sinisen sävyinen PH5 on korkeasta iästään huolimatta oikein hyvässä kunnossa. PH -valaisimista usein puuttuva alaheijastin on tallella. 

Hyggeligin sähkömestari Jani on kunnostanut tämän valaisinvanhuksen sisäisen sähköistyksen ja vaihtanut valaisimeen uuden laadukkaan kangasjohdon.  Voit siis luottaa siihen, että valaisin on iästään huolimatta turvallinen ja toimiva käyttää. 

Kunto

Hyvä = Tuote on kierrätetyksi tuotteeksi hyvässä kunnossa. Saattaa sisältää pientä kulumaa tai jälkeä.

Lampun kanta

E27

Materiaali

Mitat

Halkaisija: 50 cm, Korkeus 27cm

Suunnittelija

Suunnitteluvuosi

1958

Tuotteen alkuperä

Tanska

Valmistaja

Louis Poulsen

Väri

Sininen

Hyggelig Instagramissa

Liity hyggeilijöiden joukkoon ja saa 10 % alennusta

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä uusista tuotteistamme sekä kestävän sisustamisen ilmiöistä. 

10 % alennusta

Tilaamalla uutiskirjeemme