1960-luvun tanskalainen teaksenkki baarikaapilla

1,299.00

Varasto loppu

Poikkeuksellisen hieno 1960 -luvulla Tanskassa valmistettu teaksenkki.

Näin kauniita ja hyväkuntoisia 60-luvun tanskalaissenkkejä tulee todella harvoin vastaan. Senkin oikealla puolella on harvinaisen upea baarikaappi, jossa on kuvioitu taustapeili sekä kukkakuvioiset avautuvat ovet. Molemmin puolin ovia on pienet tiikkihyllyköt, joissa on kauniit messinkisangat. Baarikaapin ovi avautuu ylhäältä alaspäin käteväksi tasoksi, jonka päällä voi vaikka sekoitella juomia. 

Baarikaapin ovi voidaan jättää myös auki, jolloin peililasit tuovat sisustukseen hauskaa vaihtelua sekä valoa ja rytmiä. 

Senkin vasemmalla puolella on suuri liukuovellinen kaappi, jonka takaa paljastuu runsaasti käytännöllistä säilytystilaa suuremmille tavaroille. Oikealla alhaalla on vielä kaksi pienempää ja yksi leveämpi vetolaatikosto pikkutavaroiden säilytykseen. 

Tässäpä todellinen unelmien senkki, joka on täynnä toinen toistaan kauniimpia yksityiskohtia. Senkin viimeistelystä näkee, että se on tehty aikanaan aidolla tanskalaisella puusepäntaidolla ajasta ja materiaaleista tinkimättä. 

Senkki on erittäin hyvässä kunnossa. 

Kokonsa vuoksi tämä tuote on tilattavissa suoraan verkkopuodista vain Uudellemaalle Hygge -kotiinkuljetuksella. Erikseen sovittaessa voimme toimittaa tuotteen myös Turku-Tampere-Kotka -akselin sisällä. Jos olet kiinnostunut tilaamaan tuotteen Uudenmaan ulkopuolelle, ole meihin suoraan yhteydessä info@hyggelig.fi. 

Voit myös aina valita toimitustavaksi noudon Espoon showroomiltamme, ja noutaa tuotteen kahden viikon sisällä tilauksestasi. 

Kunto

Hyvä = Tuote on kierrätetyksi tuotteeksi hyvässä kunnossa. Saattaa sisältää pientä kulumaa tai jälkeä.

Materiaali

Suunnitteluvuosi

1960 -luvulta

Tuotteen alkuperä

Tanska

Mitat

Korkeus 117 cm, Leveys 180cm, Syvyys 45cm

Lisätietoja kunnosta

Baarikaappiin ei avainta

Hyggelig Instagramissa

Liity hyggeilijöiden joukkoon ja saa 10 % alennusta

Tilaamalla uutiskirjeemme kuulet ensimmäisenä uusista tuotteistamme sekä kestävän sisustamisen ilmiöistä. 

10 % alennusta

Tilaamalla uutiskirjeemme